perjantai 27. maaliskuuta 2009
Osa 11
Tiedättekö, voisin nöyränä pyydellä anteeksi blogissani ollutta taukoa. En niin kuitenkaan tee koska minullakin, kotiäidillä, on mielestäni oikeus sairaastaa vaikka eräät (lue:Anoppi) toista mieltä onkin. Tai saankait minä hänenkin puolestaan sairastaa, mutta samalla minun pitäisi pitää koti hohtavana ja ulkoilla lasten kanssa vähintään 2 tuntia päivässä. Jotenkin ei vain tullut niin tehtyä tässä flunssan kourissa. Onneksi nyt jo helpottaa, kaksi viikkoahan siinä menikin kuumeillessa ja poskionteloita potiessa. Anoppi kävi tuossa eilen päivittelemässä kuinka meillä on pölyistä ja pojan huoneessa lelut levällään. Lupasin hänelle että sielläpä ovat levällään ja pölyistäkin on kun poikasi on niin aikaansaamaton ettei imuroinut koko minun sairastelun aikana kertaakaan. Saa Anoppi olla aivan varma että odotan mieheltä sen verran että minun sairastaessani tekee edes jotakin kotitöitä vaikkei kotoaan sellaista tapaa olekaan oppinut. Siellä on Anoppi niin tehokas ettei kädestään kannata laskea mitään mitä saattaa vielä tarvia. Meillä kun ei akuankat eikä likavaatteet siirry itsestään paikoilleen vaan jokaisen pitää ne itse kuljettaa.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
En ymmärrä, miksi annat kohdella itseäsi noin huonosti. Sinähän tikahdut kohta piilotettua raivoa, kun annat anopin kävellä ylitsesi mennen tullen ja vielä palatessa.
VastaaPoistaEi kaikkeen ole kuitenkaan pakko alistua, jos ei halua. Sinulle itsellesi ja terveydellesi olisi parempi, jos rupeaisit pitämään puolesi. Samoin miehesi tehtävä on pitää sinun ja perheesi puolta. Kumma, että annatte anopin häärätä ja määrätä jopa talonrakentamiseen kuuluvia asioita. Sinuna tilaisin putkimiehen - anopin kustannuksella tietenkin - asentamaan kuraeteisen niin kuin se on tarkoitettukin. Samalla saisi kuulla sekä putkimies että anoppi kunniansa.
Oma anoppini oli anoppi - miniä -suhteemme alkuaikoina aika paljon samanlainen kuin sinunkin: osteli vaatteita lapsille ja meille, kalusti asuntoamme kuvitelmissaan, oli huolissaan lastenlastensa terveydestä ja välillä meidän aikuistenkin, kyläillessään halusi auttaa meitä, ja siivosi tavarat uusiin paikkoihin niin, että en löytänyt tavaroita moneen viikkoon.
Aikani seurasin sitä touhua kiukusta puhisten (yritin kyllä vääntää välillä vitsiä minäkin) ja sitten opettelin sanomaan takaisin. Kerroin hänelle aika monta kertaa, että pitäköön huolen omista asioistaan, mutta ei meidän, ennen kuin hän uskoi. Kun myös mieheni huomautteli äidilleen asioihin sotkeutumisesta, anoppi rupesi vähitellen uskomaan meitä.
Nykyään meillä on aika leppoisat välit, kun vielä tapaammekin harvakseltaan välimatkojen takia.
anna anopille samalla mitalla takaisin silloin kun hän kritisoi sinua!
VastaaPoista