Osa 12

Tiedättehän te kuinka tapaturma-alttiita tuollaiset pienet pojat ovat. Harva se päivä kolahtaa jokin paikka, tosin harvemmin niistä mitään isompaa tulee. Meillä poika lopetti kävelemisen pariksi päivää erään episodin jälkeen ja vielä nyt viikkoa myöhemmin nilkuttaa hieman. Kukaan ei tiedä mitä tapahtui, paitsi tietenkin Anopilla on hyviä veikkauksia tapahtumien kulusta. Olimme nähkääs kylässä tuttavillamme ja Anoppi on aiemminkin muutamaan otteeseen antanut ymmärtää että heidän lapset ei olisi oikein sopivaa seuraa hänen kullalleen kun villitsee mummon muutoin niin rauhallista mussukkaa. Totuus on se että lapset meni aikuisilta salaa trampoliinille joka on kiellettyä näiltä pienemmiltä ja siellä meidän poika oli jalkansa loukannut. Anoppi kehittelee mielessään kaikenlaisia mahdollisia versioita aivan kuin se tramppiksella olo ei yksin voisi saada jalkaa niksahtamaan. Tuttavien lapsi on hypännyt päälle, tai sitten poika on tippunut, sitä on joku tahallaan loukannut ym. Samaan aikaan kun hän kauhistelee ja maalailee kauhukuvia siitä mitä on sattunut -ja miten- hän kuitenkin täysin nollasi minun huoleni lapsesta. "Ei siinä mitään ole, kannattaako sitä nyt tuollaisen takia käyttää lääkärissä. Rupeaa vain pelkäämään suotta lääkäreitä." Kyllä käytettiin lääkärissä ja verikokeissa, mitään ei löytynyt ja onneksi jalka alkaa olla nyt kunnossa. Jalkaterä vielä vetää ulospäin mutta muuten on jo ihan ok. Eilen Anoppi sitten otti asian puheeksi ominaisella tyylillään. Minä arvasin että jotain siellä vielä tapahtuu kun ne on niin villejä ja poikaa isompiakin. Jos vain häntä olisi kuunneltu...
Jos vain häntä kuuntelisin niin tokkopa olisimme yksissä mieheni kanssa.