keskiviikko 25. marraskuuta 2009
Osa 19
Palatakseni jo käsiteltyyn aiheeseen kerron teille jotain mitä meillä tänään tapahtui. Anoppi tuli vierailemaan meillä, tällä kertaa kutsuttuna. Ennen vieraiden tuloa siivosin pintapuolisesti: imuroin, luutusin lattia, putsailin enimmät pinnat, pesin peilit ja harjasin vessanpöntöt. Sattui niin että erinäisistä syistä johtuen vessan alakaapissa oli mineraalitärpättipullo (vessanpesuainetta siellä ei itseasiassa ole koskaan säilytettykkään). Rakas Anoppini päätti jälleen suorittaa ominaiset vessarituaalinsa pöntön pesuineen kaikkineen, ja oli arvatenkin ollut innoissaan kun tällä kertaa oli oikein pesuainepullokin ilmaantunut kaappiin. Riemuni oli suunnaton kun vessaan mennessäni tajusin Anopin pesseen vessanpönttömme tärpätillä. Ihmettelen vain miten ihminen voi pestä vessan tärpätillä ihmettelemättä hajua, tai ylipäänsä kaataa tärpättiä tärpättipullosta pönttöön tajuamatta että ei se ole pesuainetta.
tiistai 14. heinäkuuta 2009
osa 18
Tiedätte varmaan kuinka hampurilaisravintoloissa on tapana laittaa ranskalaiset siinä pussissaan tarjottimelle?
Olimme tässä päivänä eräänä kauppareissulla ja kävimme syömässä hesessä. Kyllä, luit aivan oikein, söimme Hesburgerilla. Eikä Anoppi kertaakaan edes viitannut siihen että ruoka olisi epäterveellistä. Suurin huoli keskittyi tällä kertaa siihen kuinka pojan ranskalaiset on suoraan siinä tarjottimella. "Peseeköhän ne edes näitä tarjottimia?", "pitäsköhän käydä pyytämässä lautanen tuohon alle" ja muita vastaavia kommentteja sateli tiuhaan tahtiin. Ei hän ole ikinä epäillyt astioiden puhtautta muualla kuin korkeintaan meillä kotona. Alkoi jo viereisen pöydän seurue katselemaan silmiä muljautellen meihin päin. Vaikka ruokailupaikka oli Anopin valitsema, hän koko kotimatkan jaksoi marmattaa siitä kuinka emme enää ikinä käy sellaisessa paikassa vaan oikein syömässä sitä oikeaa ruokaa jossakin.

maanantai 13. heinäkuuta 2009
Osa 17
Muistatteko kuinka kerroin vaunujemme pilaantumisesta käytössä. Aiheesta käytiin jatkokeskustelua tuttavamme ostettua käytetyn turvakaukalon ja katseltua käytettyjä vaunuja. Anoppi kun päivitteli sitä miten joku voi ostaa käytettynä jotain tuollaista, ajatella kun niissä saattaa olla vaikka mitä pöpöjä ja tauteja. Minä tähän aika kärkkäästi kommentoin niin hän vain totesi että kyllä sinäkin sitten kun olet hetken opiskellut alalle (hän työskentelee terveydenhuollossa) tajuat tämänkin asian. Luulenpa vain että tätä en ymmärrä vaikka kuinka opiskelen hoitoalaa, vaunuissa ja kaukaloissa kun on irroitettavat ja pestävät päälliset. Ja jos niihin vaunuihin jäisi jotain tauteja niin eikö niitä yhtä hyvin voi jäädä tehtaalla, tai kaupassa kun joku koskee niihin vaunuihin. Anoppiini on hirveän vaikea upottaa tätä minut vallannutta kierrätysideologiaa, hänen kohdallaan se toimii vain seuraavalla tavalla: laitoin vanhoja farkkuja roskiin että voin ostaa uusia. Ei niissä mitään vikaa ollut mutta kun ne oli jo vuoden ollut minulla.
Tosin sen jälkeen kun tästä pöpöjen tarttumisesta vaunuihin oli keskusteltu hän ilmoitti minulle että hänen työtoverinsa tuttavalla olisi myynnissä rattaat. Niissä ei sitten tietenkään ole mitään pöpöjä kun ne on tutuntutulta ostettu ja se vielä sanoi että ne on ollut vähällä käytöllä ...

lauantai 11. heinäkuuta 2009
Osa 16
Tiedättekö, anoppi on ollut sairaslomalla, talvilomalla, kesälomalla tai muuten vain lomalla kohta 8 kuukautta. Siis yhtäjaksoisesti päivittäin tekemisissä kanssamme. Tästä johtuen en ole liiemmin päivitellyt tänne, mutta uusia juttuja on taas liuta. Kohta anoppi tieten jo palaa töihin ja tiedättekö mitä, silloin minulla alkaa L O M A.
Tosin vielä en hurraa enkä iloitse, on hän jo muutamaan otteeseen palannut töihin mutta aina jostakin syystä on jäänyt uudelle lomalle. Kuitenkin tieto siitä ettei hän aivan päivittäin lompsi sisään kodinhoitohuoneemme ovesta on ihastuttava. Niin, hän kulkee talonväen ovesta eikä liiemmin koputtele tai kysele onko sopiva hetki tulla. Vaikkakin viimeisen kuukauden aikana hän on kyläreissuillaan huolehtinut meidän viikkosiivoukset ihan vain siinä joutenollessaan.
P.S. Nyt meillä on hyvä olohuoneen matto, onhan se Anopin ostama ja kaiken lisäksi sointuu niihin Anopin ostamiin verhoihin. Ei kyllä sovi minun makuuni mutta mitäs sitten.

tiistai 26. toukokuuta 2009
Osa 15
Tiedättehän te että pieni poika tarvitsee useammat kengät. Ja pienen pieni tyttökin on jo ensimmäiset poponsa ansainnut vaikka hädin tuskin ryömii. No, Anoppi niin sanotusti pääsi irti urheiluliikkeessä, lopputulos oli seuraavanlainen: Juoksulenkkarit pojalle 39€, remmisandaalit pojalle 35€, kotikengät pojalle 19€ sekä tytön nahkakengät 29€. Ja sitten seuraavalla reissulla kuulemma hankkivat uudet Nokialaiset sadekelien varalle. Tässä nyt vain mietin että missä välissä jalkaan laitetaan ne minun ostamat jokakelin jalkineet? Olin aivan kuvitellut että niillä lenkkarimallisilla olis kyllä tuollainen kolme vee juossut kilpaakin sen muutaman kerran mitä viikkokisoissa tulee käytyä. Kotimatkalla Anoppi avasi sanaisen arkkunsa ja pyysi minua ostamaan vielä toiset kumpparit ettei tarvi niitä hänen ostamiaan sitten laittaa jos menee tuttavien navetassa käymään, kun sotkeentuvat pian. Niinpä niin, kumppareista uupuu täysin se ominaisuus että ne voisi pestä puhtaaksi.
maanantai 11. toukokuuta 2009
Osa 14
Tiedättekö sen tavan millä pienet lapset saattavat toistaa aikuisten puheita. Niitäkin joita ei välttämättä tarvisi toistaa. Poika oli anoppilassa yökylässä kun sekä miehelläni että minulla oli muita menoja. Oli todella ihana aurinkoinen sää ja he olivat ulkoilleet lähes koko päivän. Kotiin palattuaan poika halusi myöskin ulos. Isänsä kehotti laittamaan vaatetta päälle niin hän lähtisi pihalle touhuamaan. Tämä ei pojalle kelvannut vaan hän totesi että Isillä on niin iso maha ettei se varmasti jaksa touhuta hänen kanssaan. Kun kysyin mistä poika niin päättelee vastaus oli että mummo sanoi niin viikonloppuna. Kyllähän miehelleni on komea kumpu kasvanut mutta en hyväksy tällaista "aivopesua" lastani kohtaan. Aioin ottaa asian puheeksi Anopin kanssa mutta mies kielsi. Anoppi saa kiittää onneaan ettei ollut puhunut minusta samanlaista, tai ainakaan poika ei sitä toistanut.
Osa 13
Tiedättekö, lastenvaunut voi mennä pilalle yhdellä ainoalla käyttökerralla. Näin kävi meidän vaunuillemme. Naapurissamme asuu miehen mummo jossa oli tässä eräänä viikonloppuna sukua pihatalkoissa. Anoppia ei tosin näkynyt, hän kun ei halua sekaantua oman anoppinsa elämään. Miehen serkulla on pieni vauva jota selvästi väsytti mutta uni ei tullut vieraassa sängyssä. Hätä ei mielestäni ollut kummoinen, olihan meillä vaunut tyhjinä portaalla. Pian pieni miehen alku tuhisi tyytyväisenä oman peittonsa sisällä meidän vaunuissa. Enhän minä raukka tajunnut että vaunut siitä jotenkin pilaantui kun niissä nukkui sukulaisten lapsi omamme sijaan. Eilen asia tuli puheeksi Anoppilassa ja hänen kommenttinsa sai minut täysin sanattomaksi. "Minä en kyllä olisi antanut vaunuja kenenkään toisen lapselle, onhan ne aika henkilökohtaset". Siis on mitä? Nyt minä ymmärrän hänen ilmeensä kun meillä otettiin käyttöön kierrätyksestä tulleita kestovaippoja.
perjantai 3. huhtikuuta 2009
Osa 12
Tiedättehän te kuinka tapaturma-alttiita tuollaiset pienet pojat ovat. Harva se päivä kolahtaa jokin paikka, tosin harvemmin niistä mitään isompaa tulee. Meillä poika lopetti kävelemisen pariksi päivää erään episodin jälkeen ja vielä nyt viikkoa myöhemmin nilkuttaa hieman. Kukaan ei tiedä mitä tapahtui, paitsi tietenkin Anopilla on hyviä veikkauksia tapahtumien kulusta. Olimme nähkääs kylässä tuttavillamme ja Anoppi on aiemminkin muutamaan otteeseen antanut ymmärtää että heidän lapset ei olisi oikein sopivaa seuraa hänen kullalleen kun villitsee mummon muutoin niin rauhallista mussukkaa. Totuus on se että lapset meni aikuisilta salaa trampoliinille joka on kiellettyä näiltä pienemmiltä ja siellä meidän poika oli jalkansa loukannut. Anoppi kehittelee mielessään kaikenlaisia mahdollisia versioita aivan kuin se tramppiksella olo ei yksin voisi saada jalkaa niksahtamaan. Tuttavien lapsi on hypännyt päälle, tai sitten poika on tippunut, sitä on joku tahallaan loukannut ym. Samaan aikaan kun hän kauhistelee ja maalailee kauhukuvia siitä mitä on sattunut -ja miten- hän kuitenkin täysin nollasi minun huoleni lapsesta. "Ei siinä mitään ole, kannattaako sitä nyt tuollaisen takia käyttää lääkärissä. Rupeaa vain pelkäämään suotta lääkäreitä." Kyllä käytettiin lääkärissä ja verikokeissa, mitään ei löytynyt ja onneksi jalka alkaa olla nyt kunnossa. Jalkaterä vielä vetää ulospäin mutta muuten on jo ihan ok. Eilen Anoppi sitten otti asian puheeksi ominaisella tyylillään. Minä arvasin että jotain siellä vielä tapahtuu kun ne on niin villejä ja poikaa isompiakin. Jos vain häntä olisi kuunneltu...
Jos vain häntä kuuntelisin niin tokkopa olisimme yksissä mieheni kanssa.
Jos vain häntä kuuntelisin niin tokkopa olisimme yksissä mieheni kanssa.
sunnuntai 29. maaliskuuta 2009
Vastauksia kommentteihin
Celia: kyllä minä pidänkin puoleni. Anoppi on harvinaisen lyhytvihainen, ja myöskin huonomuistinen. Yleensä pari kertaa vuodessa joudumme mieheni kanssa ottamaan Anopin "puhutteluun" . Hän kun ei muista mitä on sovittu esim. siitä milloin lapsille saa tuoda isompia lahjoja (siis ok on tuoda pientä tuliaista silloin tällöin mutta polkupyörää ei sellaiseksi katsota).
Silloin kun noita pihakiviä laitettiin, käskin anopin lähteä pois koska työnjohtajaa ei tarvita. Hän ei aikonut koskaan enää tulla meille, viikon päästä oli oven takana. Silloin olin niin täynnä häntä rakentamisen jäljiltä että sanoin hänelle vain että lupasit ettet koskaan enää tule. Kuukauden päivät meillä oli rauhallista. Alkuaikoina (nämä tarinatkin kun on kertynyt kohta 10 vuoden ajalta), annoin anopille liikaa periksi, mutta nyt tappelua aiheuttaa oikeastaan enää anoppini äitiyteeni kohdistuva kritiikki. Mieheni, samoin kuin appeni, sanovat vain että anna mennä toisesta korvasta sisään toisesta ulos, niin hekin tekevät. Ihmekös tuo jos ihminen päästelee tuollaisia sammakoita jos kukaan ei kotioloissa niistä välitä. Täytyy kyllä sanoa että kyseinen toimintamalli toteutuu usein minunkin kohdallani nykyään koska lapset on yleensä minun mukana enkä halua tapella heidän kuullensa. Sen verran olen kuitenkin oppinut aikain saatossa että tämä on meidän (ja sitämyötä minun) kotini ja täällä on juuri sellainen siivo kuin sattuu olemaan, anoppia en orjaile tässä asiassa.
Pia: Annettu on, harmi vain että yleensä hän kuvittelee minun vitsailevan. Ja ruokakaupassa olen ottanut tavaksi kommentoida hänen ostoksiaan. Heillä kun syödään yllättävän paljon makeisia ja keksejä.
Mimi B: täytyy sanoa että kerran seurustelun alkuaikoina ilmoitin että jos joskus vielä olen vapailla markkinoilla niin katselen miehen jonka mukana ei tule anoppia. Tai ainakin tarkistan anopin ennenkuin mitään vakavaa aloitan.
Pami: onneksi Anoppi ei tiedä että useinkin meillä korvataan aamupuuro muroilla ja jugurtilla yms. Ja mitä tulee tuohon kerskakuluttamiseen ja tavaran roskiin laittamiseen niin ajeltiin kerran kaatopaikan ohi aivan vain jotta hän tajuaisi ettei se Sulo ole sellainen että PUF- ja tavarat katoaa.

perjantai 27. maaliskuuta 2009
Osa 11
Tiedättekö, voisin nöyränä pyydellä anteeksi blogissani ollutta taukoa. En niin kuitenkaan tee koska minullakin, kotiäidillä, on mielestäni oikeus sairaastaa vaikka eräät (lue:Anoppi) toista mieltä onkin. Tai saankait minä hänenkin puolestaan sairastaa, mutta samalla minun pitäisi pitää koti hohtavana ja ulkoilla lasten kanssa vähintään 2 tuntia päivässä. Jotenkin ei vain tullut niin tehtyä tässä flunssan kourissa. Onneksi nyt jo helpottaa, kaksi viikkoahan siinä menikin kuumeillessa ja poskionteloita potiessa. Anoppi kävi tuossa eilen päivittelemässä kuinka meillä on pölyistä ja pojan huoneessa lelut levällään. Lupasin hänelle että sielläpä ovat levällään ja pölyistäkin on kun poikasi on niin aikaansaamaton ettei imuroinut koko minun sairastelun aikana kertaakaan. Saa Anoppi olla aivan varma että odotan mieheltä sen verran että minun sairastaessani tekee edes jotakin kotitöitä vaikkei kotoaan sellaista tapaa olekaan oppinut. Siellä on Anoppi niin tehokas ettei kädestään kannata laskea mitään mitä saattaa vielä tarvia. Meillä kun ei akuankat eikä likavaatteet siirry itsestään paikoilleen vaan jokaisen pitää ne itse kuljettaa.
torstai 19. maaliskuuta 2009
Osa 10
Tiedättehän te kaikki nämä nykyajan terveysruoat. Anoppi syö niistä tieten kaikkia, napsii päälle pilleriä jos jonkin moista. Lenkkeilee ja näivettyy kun ei syö mitään ei terveellistä ruokaa. Kerran paasasi miehelleni ja minulle elämäntavoistamme ja siitä kuinka ne lopulta johtaa meidät hautaan. Mieheni kuulemma kuolee tupakan aiheuttamaan syöpään, jos ei ole kerennyt kuolla rasvaisten ruokien aiheuttamiin vaivoihin, tai sitten silkkaan liikkumattomuuteensa. Minulla on kuulemma vähintäänkin sokeritauti, jollei jotain paljon pahempaa. Hassua sinänsä että hän on meistä se jolla jatkuvasti on jokin paikka rempallaan. Mieheni harvoin sanoo Anopille suoraan vastaan (on kait todennut sen turhaksi), tällä kertaa totesi vain että sinä se et sitten taida kuolla ollenkaan.
Aina yhdessä kaupassa käydessämme hän kommentoi ostoksiani. Kyllä teidänkin kannattas käyttää tuon kevytlevin sijasta tätä benecolia. Tiedätkö paljonko sokeria noissa lasten jugurteissa on? Ostaisit vain rasvatonta maitoa, kyllä se on ihan yhtä hyvää (no kahviin ei tosiaankaan). Ootko ajatellut kuinka rasvaista juusto on, aika äkkiä oppisitte olemaan ilman. Joka ikinen tuote jonka kärryihini laitan saa jonkin vastaavan kommentin, joten ei tieten ole ihmekään että nykyisin vältän yhteisiä kauppareissuja vaikka niissä se hyvä puoli onkin ettei tarvi yksin kulkea lapsien kanssa.
Tiedättekö, poika oli mummolassa kylässä. Siellä oli kuulemma saanut Oikeaa ruokaa. Anoppi oli käyttänyt kyseistä termiä ja poika toisti sen tänään lihakeittoa syödessään. "Mummu laittoi mulle Oikeeta ruokaa kun mua nälätti". Aivopesu katsottaneen alkaneeksi.

sunnuntai 15. maaliskuuta 2009
Osa 9
Tiedättekö, sen lisäksi että laiminlyön lapseni ruoantarpeen saatan joskus pukea hänelle aivan liian vähän vaatteita. Kyllä vain, nytkin näillä nuoskakeleillä pitää olla haalarin alla fleecepuku (Siellähän olisi villahaalari muttakun Anoppi ei oikein luota villaan lämmittävänä vaatteena) ja toppakinttaissa lapaset (ei sitten omatekosia kun hän on ostanut kaupasta sellaisia parempia) ja kauhean paksun pipon alla vielä kypärämyssy. Ja sittenkin Anoppi höpöttää pojalle kokoajan: Eihän sulla vain ole kylmä? Sulla taitaa palella sormia? Pitäiskö mennä sisälle kun sua taitaa palella yms. No tottakait pientä lasta rupeaa palelemaan kun aikansa siitä höpöttää. Jos kysyisi että eikös olekin hyvä kun on riittävästi vaatetta että taretaan niin vastaus olis pommin varma joo. Ja sisälle kun päästään on poika päästä varpaisiin hikimärkänä.Tämä samanlainen negatiivinen suhtautuminen jatkuu kyllä sisälläkin. Sullako onkin vain tuollaiset vaatteet (mummolaan pitäis aina pukea ykköset päälle), pitäisköhän mummun ostaa sulle uusia vaatteita kun nuo on jo nuin nuhjuisia (siis äiti ei pese niitä). Lähes aina kun poika on mummolassa hoidossa/kylässä niin mummo pesee hänen haalarinsa kun se oli niin likainen. Tältä perustelulta meni pohja kun olin kotona ottanut haalarin pesusta juuri ennenkuin vein pojan hoitoon. Tämän voinee tulkita niin että meidän pesukone on jotenkin huono, ei sen pitäisi kovin paljoa likaantua puolen kilometrin automatkalla sen haalarin. Viime kevääksi Anoppi oli ostanut pojalle ulkoilupuvun ilman minua, lopputuloksena oli sellainen pehmeäpintainen puku johon kaikki lika oikein imaisee kiinni. Mutta Anopilla oli ratkaisu: peset sen joka kerran jälkeen niin ei kerkeä pinttyä kiinni se lika, kyllä se silloin irtoaa. Eli kone laulamaan 2 kertaa päivässä kun aamua iltaa ulkoilimme. No ei pesty joka kerran jälkeen ja sen kyllä puvusta huomaa.
perjantai 13. maaliskuuta 2009
Osa 8
Tiedättehän te varmaankin kuinka kaikki kaksi vuotiaat syövät mukisematta lautasen tyhjäksi. Kaikki paitsi meidän rakas poikamme. Tosin Anoppi tiesi syyn tähänkin vaivaan. Tämä ei tieten ollut tarkoitettu minun korvilleni mutta satuin sen kuitenkin kuulemaan. Oltiin Anoppilassa joululounaalla kun hän sanoi Miehelleni että kyllä se poika söisi jos sille annettaisiin oikeaa ruokaa. Niin no meillä onkin tapana syödä pieniä kiviä ja pojan leikeissä olevia muovihedelmiä. Siis oikeasti, mitä vikaa on jauheliha/makkara/liha kastikkeessa kera perunan/riisin/pastan. Ehkäpä poika syö liika usein pikaruokaa, onhan me käyty viimeisen vuoden aikana kaksi kertaa "ulkona" syömässä.
Anopilla on tapana kysellä pojalta lähes päivittäin että onko äiti antanut ruokaa?, mitä ruokaa?, oletko saanut aamupuuroa? Aivan kuin minä en pitäisi huolta lapseni perustarpeista. Ja kun poika saattaa ikäiselleen ominaisesti vastata täysin totuudesta poiketen niin mummo uskoo häntä. Kerran poika väitti silmät kirkkaina että hän oli syönyt aamupuuron tilalta suklaalevyn ja Anoppi tuli kuin tulta ja tappuraa minulle sanomaan ettei se ole terveellistä. Sitä minä en tiennytkään.

torstai 12. maaliskuuta 2009
Osa 7
Tiedättehän te kuinka kätevä olisi lavuaari ja hana kodinhoitohuoneessa, varsinkin jos siitä kuljetaan sisään ja ulos lasten kanssa. Kuinka helppoa olisi pestä siinä likaiset kumpparit ja kädet, puhumattakaan isän öljyisiä autonrassauskäsiä. Onhan se selvää että mitä lähempänä ulko-ovea allas on sitä vähemmän niitä likaisia jälkiä on pitkin asuntoa. No meille suunniteltiin siihen ovipieleen allas, oli kaikissa piirrustuksissakin siihen laitettuna. Eräs kaunis päivä rakennukselle saapuessani rupesin ihmettelemään kun eihän siihen tulekaan mitään putkia tms. Kyselin sitten mitä sille altaalle on tapahtunut. Vastaus kuului: Me (siis putkimies kera Anopin) oli tullut siihen tulokseen ettei sitä allasta tarvi. No siis eihän sitä tietenkään siksi ollut siihen piirretty että se olis tarpeellinen, kunhan jotain sotattiin niihin piirrustuksiin. Todella kivan näköinen on nyt sitten pesuhuoneen puuovi kun mies sitä lähmii likaisilla käsillä. Tosin Armaalla Anopilla oli oiva ratkaisu: serlarulla siihen ovipieleen niin mies voi sitten aina siitä ottaa paperin jolla aukoo sitä ovea, todella toimiva ratkaisu. Totesin vaan että jos olis se hana joka oli suuniteltu niin ei tarvis kopeloida ollenkaan sitä ovea. Tämä nyt kyllä mielestäni menee enemmän putkimiehen mokaksi mutta jos multa kysyttäs jonkin toisen työmaalla tämmöstä asiaa niin käskisin kyllä kääntymään teettäjän puoleen enkä vastais hänen puolestaan.
Ja muuten, ei meillä ole puuhellaakaan koska Anopin mielestä ei sitä tarvita (oli siis käskenyt muurarin tehdä ilman hellaa).
Ja muuten, ei meillä ole puuhellaakaan koska Anopin mielestä ei sitä tarvita (oli siis käskenyt muurarin tehdä ilman hellaa).
keskiviikko 11. maaliskuuta 2009
Osa 6
Tiedättekö sen Alkon kampanjan jossa kysytään, Miten sinä käytät alkoholia lasten seurassa? Anopin kanta alkon tuotteisiin on jyrkähkö ei. Hän itse ei käytä alkoholia ollenkaan, tosin sitähän ei lasketa jos kotona juo piilossa olevasta pullosta (uskokaa tai älkää näinkin on käynyt). Asiasta on käyty aika-ajoin keskusteluja kun minun pitäisi kuulemma kieltää Miestäni juomasta saunakaljat silloin tällöin. No kun eilen radiosta kuului tämä Alkon kampanjamainos niin anoppi sanoi todella painokkaasti: Niinpä, miten käytät? Teki mieli vastata etten käytä. Hänen poikansa kyllä käyttää, mistä lie oppinsa saanut! Nielin kuitenkin kommenttini ajatellen että minun ei tarvi selittää hänelle millään muotoa juomistani/juomattomuuttani. Todettakoon tähän väliin että olen humaltunut ehkä 5 kertaa (ja lapsi on kyllä ollut toisaalla hoidossa tai isänsä kanssa kotona) sen jälkeen kun rupesin odottamaan esikoista. Siis kohta neljään vuoteen. Olen Anopin kanssa täysin samaa mieltä alkoholin haitoista niin itselle kuin juomista sivusta seuraaville mutta minulle on turha moralisoida näistä muutamista iltavapaista jotka olen kotiäidin roolista ottanut.
tiistai 10. maaliskuuta 2009
Osa 5
Tiedättekö sen ihastuttavan tunteen kun itse hiki hatussa teet jotain ja toinen tulee viereen neuvomaan. Me olimme talkooporukalla tehneet pihakivetystä kuusi tuntia kun anoppi tuli uutuuttaan hohtavassa ulkoilupuvussa (ostelee uusia vain siksi että edellinen on jo mennyt muodista, ei siksi että edellinen olisi rikki tms.) työnjohtajaksi. Onhan se mukavaa kun itse on rystyset verillä laittanut luonnonkiviä kohdilleen niin toinen tulee viereen viisomaan että käännä pari senttiä tuonne ja tuonne... Kun hänhän kyllä voisi itsekin muttakun sotkeentuu tämä uusi puku, ymmärräthän sinä. Olihan hän toki tietoinen että sotkuista hommaa tehdään, mutta eihän sitä voi lähteä kotoa vanhassa puvussa, saattaa joku pian nähdä. Todellakin oli mukavaa että kontrolli katsoi jokaisen kiven. Tottakait me olemme kiitollisia tästä avusta, olisihan se nolo jos ne kivet olisi johonkin päin vinossa. Ovat nyt sitten juuri niinkuin Anoppi ne halusi. Rakennusprojektistamme voisi kirjoittaa oppaan: Omatoimirakentajat - Apuna ahkera Anoppi . Parhaita paloja luvassa jatkossa.
maanantai 9. maaliskuuta 2009
Osa 4
Tiedättekö miltä tuntuu hukkua tavaraan. Anoppi ilmoitti silloin kun poika oli pieni että mitään mitä hän on pojalle ostanut ei saa hävittää. Tämä koskee leluja ja vaatteita. Ja todennäköisesti nyt myös tytön tavaroita. Ihan mukavaa sinällään, tällä hetkellä pojan pieniä vaatteita on kaksi vaatekaapillista (nämä siis alle 90 cm), ja leluja on yhden lelukaupan verran. Ihanaa se on myös siksi että usein Anopin tuomat vaatteet ovat jo ostaessa pieniä. Mutta tämähän nyt ei ole ongelma eikä mitään, minä kun voin kuulemma aina pesun jälkeen venyttää niitä vaatteita. Niin, jos olisi ostanut sen kokoiset kuin olen sopiviksi sanonut ei minun tarvisi repiä vaatteita rystyset verillä vain että niistä tulisi sopivia. Ymmärtäähän sen, vaate jos on ollut niin söpö ja ihana ja pieni niin pakkohan se on ostaa. Ne kuulemma lähes huutaa rekistä ostamaan. Ei sen väliä jos pojalla on jo 10 paria farkkuja kun näissä on katos tämmöset taskut mitä niissä muissa ei ollut. Ja aivan erilainen kulutuspesu kuin niissä toisissa.
Mutta voin paljastaa teille, viimeksi ihan viime viikolla laitoin kiertoon Anopin ostamia vaatteita, eihän hän edes muista mitä on ostanut. Ja tämä osteluvimma ei pääty lapsiimme, myös mieheni vaatekaappi on täynnä Anopin mieleen olevia vaatteita. Mieheni ei tosin kovin perusta niistä anopin ostamista vaatteista, on nähkääns liian Juntti kaikkiin niihin ryppypaitoihin ja kulutettuihin tiukkoihin farkkuihin.

lauantai 7. maaliskuuta 2009
Osa 3
Tiedättekö mitä tapahtuu likaisille matoille? Minä opin sen jokunen vuosi sitten kun Anoppi oli siivonnut poikansa asuntoa. Olin vienyt sinne eteiseen omalta mummoltani "perityn" räsymaton, ja kerran huomasin että eteisen matto oli muuttunut. Kyselin Mieheltä mihin mattoni on hävinnyt, hän käski kysymään äidiltään joka oli siivonnut asunnon. Onhan siis aivan tavallista että äiti siivoaa aikuisten poikiensa asunnot, käy ruokaostoksilla ja pesee pyykit. No otin sitten Anopin kanssa puheeksi mattoni, vastaus kuului seuraavasti: Laitoin sen roskiin kun se oli likainen. Aivan looginen paikka likaiselle matolle, eihän sitä olisikaan kannattanut pestä.
Syy roskiin joutumiselle taisi kuitenkin piillä jossakin aivan muualla. Anoppi kun ei itse tykkää räsymatoista, meillekin tuputtaa valkoisia ryijy- ja villamattoja. Taidankin laittaa seuraavaksi sellaisen valkoisen kemiallisella pesulla puhdistettavan maton. Kun on muuten niin vähän stressattavaa niin mikäs sen mukavampaa kuin varoitella lapsia koko ajan etteivät vain sotke mattoa.
Anopilla on ihastuttava tapa sisustaa kotiamme, meille sopisi kuulemma niin hyvin sellainen romanttinen talonpoikaistyyli. Niin, kunhan ostettaisiin uudet kalusteet eikä tuotaisi sellaisia oikeita talonpoikaisia kalusteita. Pääasiallisesti meille sopisi mikä tahansa tyyli paitsi se minkä minä olen valinnut.

torstai 5. maaliskuuta 2009
Osa 2
Tiedättehän te sen kuinka ihminen villiintyy kun kuulee että hänestä on tulossa mummo. Vieläpä ensimmäistä kertaa. Voi kuinka se onkin ihana hankkia pienokaiselle yhtä sun toista tarpeellista. Niin, onhan toki itsestään selvää että pieni vauva sotkee lakanoita hieman nopeammin kuin kone pesee. Tästä syystä ymmärrän täysin että meille piti hankkia 16 pientä pussilakanaa tyynyliinan kera, ja 21 aluslakanaa häkkisänkyyn. Tokihan nämä kaikki ovat olleet kovassa käytössä. Vaatteet olivat myöskin tuiki tarpeellisia, tarviihan pieni ihminen elämänsä alkutaipaleella vaatteita, 14 valkoista kietaisupaitaa ja kymmenkunta pientä bodya, viidettoista potkarit. Ihan vain sitä pienintä kokoa. Jääköön tässä luettelematta sitten ne isommat vaatteet. Miten ihanaa onkaan että toinen lapsemme on pojan jälkeen tyttö, Anoppi voi hankkia uusia vaatteita, eihän sitä sovi kulkea pojan vanhoissa.
keskiviikko 4. maaliskuuta 2009
Osa 1
Tiedättekö, on aivan normaalia että Anoppi lähtee kotoaan vain tullakseen meille vessaan. Tai lenkille hän on lähtenyt mutta huomaa puolen kilometrin kävelyn jälkeen (sopivasti tässä meidän kulmilla) että hänellä onkin vessahätä. Sitten on hyvä syy tulla meille. Sanomattakin on selvää että vessanpönttö pitää pestä ennen asioiden hoitamista. Ei sillä että se olisi likainen, haluaa vain auttaa miniäänsä, tiedättehän. Samalla voi pestä myös lavuaarin ja päivitellä sitä kuinka lapsiperheessä syntyy sotkua ihan huomaamatta. Niin, minä kyllä huomaan sen hetken kun sotkut syntyy, jostakin pitäisi vain löytyä se rauhallinen hetki jolloin sen sotkun siivoaisi.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)