Osa 20

Älkää hetkeäkään epäilkö etteikö täällä edelleen oltaisi anopin armoilla, kyllä ollaan. Aika ei vain tahdo riittää kaikkeen, joten blogimaailma on joutunut väistymään perhe-elon rinnalla. On tieten jäänyt kertomatta että minä ja mieheni emme ole naimisissa. Siihen on vähintäänkin yhtä monta syytä kuin A:lla on naimisiinmenoa puoltavia syitä. Suurin syy kaikista on kuitenkin se, että minä en halua järjestää elämäni tärkeintä päivää yhteistyössä hänen kanssaan kun taas puolisoni ei halua loukata äitiään joten hänet pitäisi ottaa mukaan suunitteluun.
On tieten sanomattakin selvää että minun ja A:n mielipiteet häistämme kaikkineen eroaa aika merkittävästi toisistaan. Jo pelkkä kutsulistan tekeminen yhdessä olisi liikaa meille kahdelle, minun pienessä piirissä ystävien kera vastaan A:n kyllä sekin pitää kutsua ja kun se kutsutaan niin sitten sekin, ja mekin oltiin sen kumminkaiman häissä...
Onhan A toki keksinyt useita perusteltuja syitä naimisiinmenolle. Saisimme sukulaisilta astioita ja lakanoita ja kattiloita ja... niin, kaikkea mitä meillä on jo ennestään kaapit pullollaan. Lisäksi saisimme viettää rennon päivän sukulaisten kanssa (siinä sitä rentoutta piisaisikin ;) ). Ja ehkei vähäisimpänä, hän saisi viettää päivän hekumoiden sitä mitä kaikkea hän onkaan tehnyt ja kuinka meitä auttanut.
Tämä aihe on noussut viimeisen 8 vuoden aikana esille aika-ajoin. Eli siis aina kun televisiossa tulee jotain häistä, lapsia odottaessani, sukulaisilta kutsuja saadessamme... Mieheni jopa ilmoitti että heti kun menee vuosi ettei häistä puhuta niin ne toteutetaan. Vielä ei ole vuotta pysynyt tämä puheenaihe pois A:n huulilta. Kesää kohden kun mennään niin häähuuma nostaa taas siipiään tuolla kivenheitonpäässä A:n luona, tällä kertaa huumaa on kyllä havaittavissa tässä kotokalliollakin.